Covid-19 pandemia on kurittanut kansoja ympäri maapalloa jo toista vuotta. Medialla on riittänyt jutunjuurta, kun kerrottavaa on ollut niin tautimäärien laskuista ja nousuista, rajoituksista ja rajoitusten aiheuttamista suluista eri ammattiryhmissä.
Uutisissa ja lehtien palstoilla on kerrottu matkailualan, tapahtuma-alan ja ravintoloiden ahdingosta mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt muiden pienyrittäjien ja varsinkin pienten kivijalkakauppiaiden tilanne. Tässä siis yksi kertomus ja näkemys siitä miten kivijalkakauppiaiden koronavuosi on sujunut.
Uskoisin että 2020 tammi-helmikuussa kaikki näytti vielä hyvältä ja kivijalkakauppiaiden ovipumppu lauloi melko normaalisti. Uutisten kautta maailmalla riehuva Covid-19 pandemia ei vielä kolkutellut Suomessa eikä kivijalkakauppiaan ovella. Maaliskuussa 2020 tautimäärät alkoi selvästi nousta myös Suomessa ja ensimmäisiä rajoituksia sekä Uudenmaan sulkua oltiin tekemässä kovalla vauhdilla.
Huhtikuussa 2020 se sitten rysähti ja ihmisiä kehoitettiin välttämään tarpeetonta liikkumista ja varsinkin matkustamista niin ulkomaille kuin Suomen sisällä Uudellemaalle. Viimeiset turistit katosivat katukuvasta ja suomalaiset noudatti kehoitusta pysyä kotona tarkoitti tämä Kivijalkakauppiaalle käytännössä asiakkaiden katoamista ja ovipumpun hiljenemistä. Mitä siis vaihtoehdoksi, kun kauppa ei käy ja kivijalkakauppiaan leipäpuu ei tuote enää hedelmää?
Kivijalkakauppian pelastamiseksi alettiin miettiä vaihtoehtoja ja monelle se tarkoitti esimerkiksi verkkokaupan perustamista. Tukea investoinneille haettiin Business Finlandilta, ELY-keskukselta tai paikalliselta yrityskehityskeskukselta. Yrityksen koosta riippuen tukea joko oli saatavilla tai sitten ei. Joka tapauksessa julkinen keskustelu tukien määrästä ja niiden tarpeellisuudesta alkoi välittömästi, eikä kansa pitänyt suotavana että yrityksiä tuetaan kymmenillä jopa sadantuhannen euron tukirahoituksella. Moni unohti tässä keskustelussa ettei kyse ole ilmaisesta rahasta vaan takaisin maksettavasta tuesta. Tukea saadakseen pitää olla suunnitelma uudistuksista ja tehdä myös projektin aikana raportointia siitä miten ja mihin tukea käytetään. Moni yrittäjä palauttikin tukensa julkisen keskustelun ja negatiivisen maineen pelossa ja suunniteltu hanke jäi odottamaan parempia aikoja.
Kesä 2020 toi onneksi kivijalkakauppiaalle toivottua helpotusta, kun tartuntamäärät oli kevään jälkeen laskussa ja ihmiset uskalsivat liikkua katukuvassa. Mahdollisesti keväällä aloitettu verkkokauppahanke oli jo hyvässä vauhdissa ja toivoa oli että viimeistään syksyllä saadaan myös verkkokauppa avattua. Lämmin ja aurinkoinen kesä piti ovipumpun käynnissä. Syksyä ja talvea kohti mentäessä näytti jo siltä että ollaan palaamassa normaaliin, eikä tautimäärät olleet nousseet syksyn aikana.
Talvi 2020 nosti tartuntamäärät jälleen uusiin lukemiin ja monelta unohtui hyvin sujuneen syksyn jälkeen ettei Covid-19 pandemia ollut kadonnut mihinkään. Matkailua oli myös tehty ja matkoilta tuliaisina tulivat erilaiset virusvariaatiot. Kun kotimaan matkailu joulun ja uudenvuoden ympärillä lisääntyi oli soppa jälleen valmis ja viimeistään helmikuussa 2021 ovipumppu alkoi jälleen hiljentyä.
Syksyn 2020 aikana valmiiksi saatu uusi verkkokauppa oli täydessä käynnissä ja tilauksia tuli muutama viikossa. Mediasta sai lukea että verkkokauppa oli kovassa kasvussa, kun ihmiset ovat enemmän kotona ja hankintoja tehdään entistä enemmän verkossa. Tämä ei kuitenkaan näkynyt automaattisesti Kivijalkakauppiaan verkkokaupassa. Koska kivijalkakauppias ei ollut saanut tai uskaltanut ottaa vastaan myönnettyä kehitystukea rahat verkkokaupan kehittämiseen oli otettu sukanvarteen säästettyistä varoista. Näille varoille olisi ollut nyt käyttöä, kun verkkokaupalle olisi pitänyt ostaa näkyvyyttä hakukoneessa, sosiaalisessa mediassa, erilaisissa sähköisissä kauppapaikoissa ym. Kivijalkakauppiaan oma osaaminen ei kuitenkaan riitä sivujen tai kuvien optimointiin tai konversio tägien ym. kaupan käynnin parantamiseen tarvittavien tietojen tai sähköisten työkalujen käyttämiseen.
Kevät 2021 ja pahentunut Covid-19 tilanne oli monelle Kivijalkakauppiaalle totuuden hetki ja myös viimeinen naula Kivijalkakaupan oveen. Ikävintä on ollut lukea vuosikymmeniä menestyksekkäästi toimineista yrittäjä vetoisia yrityksistä, jotka eivät ole pystyneet selviytymään Covid-19 pandemian aiheuttamasta asiakkaiden katoamisesta ja liiketoiminnan muutoksesta. Menestyjiä toki myös löytyy eli niitä, jotka ovat löytäneet uusia toimintatapoja tai palveluja, joiden avulla liiketoimintaa on pystytty kehittämään tuotteita tai palveluja verkkoa sekä kivijalkakauppaa yhdistelemällä.
Auringon paistaessa on jälleen toivoa ilmassa että alkuvuonna alkaneet Covid-19 rokotukset sekä rajoitusten jälkeen vähentyneet tartuntamäärät toisivat ihmiset avaamaan kivijalkakauppojen ovipumppuja. Siksi haluan muistuttaa kaikille että vaikka kesä todennäköisesti tuo helpotusta Covid-19 pandemiaan ei se automaattisesti auta Kivijalkakauppiaita. Siksi on tärkeää että samalla kun haet maitoa ja makkaraa kaupasta tai polttoainetta liikenneasemalta, kurvaat myös paikalliseen Kivijalkakauppaan ja ilahdutat kauppiasta edes pienellä ostoksella.